Retkitaitojen tarkastus

Samoaja hallitsee perusretkeilytaidot ja osaa opettaa niitä nuoremmille.

Samoaja arvioi omat perusretkitaitonsa ja tarvittaessa kertaa niitä. Kouluttaja selvittää etukäteen kurssilaisten retkeilytaidot, jotta kurssi pystytään räätälöimään kurssilaisille sopivaksi. Ryhmänohjaajakoulutuksen aikana kerrataan kaikki puutteelliset perustaidot, jotta samoajalla on valmiudet toimia johtajana nuorempien ikäkausien retkillä. Osa kurssista kannattaa toteuttaa maastossa, jolloin on helppo harjoitella ja kerrata retkitaitoja käytännössä muun toiminnan ohella. On hyvä muistaa, että ryhmänohjaajakoulutus kestää puoli vuotta, kaikkea ei siis tarvitse ahtaa kurssiviikonloppuun, vaan asioita voi opetella esimerkiksi samoajien omalla yöretkellä tai lippukunnan tarpojaretken yhteydessä.  

 Retkitaitoja voi päivittää tarvittaessa piirien erätaitokursseilla. 

Taitoalueet

Retkeily, Turvallisuus,

Johtamistaito

Itsensä johtamisen taidot, Organisointitaidot,

Johtajan tehtävät

Luotsin tehtävänä on järjestää koulutus.

Kasvatustavoitteet

Luontosuhde, Osaaminen ja ongelmanratkaisu, Terveys ja turvallisuus,

Pakollinen

1

Ryhmäkoko

Pentueessa tai vartiossa,

Paikka

Kämpällä, Kololla, Metsässä, Ulkona,

Kesto

muutama tunti,

Aktiviteetin yläkäsite