Syy ja seuraus

Tarpoja keskittyy kuuntelemaan. Hän käyttää mielikuvitustaan ja herää pohtimaan erilaisten tapahtumien ja syiden yhteen liittymistä.

Johtaja aloittaa ketjutarinan aloittamalla lauseen, esimerkiksi: ”Luokkatoverini oli tänään poissa koulusta, koska…” Seuraava osallistuja jatkaa tarinaa kertomalla syyn, miksi luokkatoveri oli tänään poissa koulusta, esimerkiksi: ”Luokkatoverini oli tänään poissa koulusta, koska hän ei ollut lukenut kokeisiin.” Seuraava osallistuja kertoo tarinaa edelleen, miksi luokkatoveri ei ollut lukenut kokeisiin ja päättää lauseensa sanaan ”koska”. Tarina kulkee kaikkien leikkijöiden kautta. Leikkijä täydentää lausetta siitä, mihin edellinen jäi kertomalla tapahtuman syyn. Tarinaa voidaan edelleen kierrättää uudelleen. Lopuksi tarina kulkeutuu johtajalle, joka päättää tarinan. Harjoituksen voi aloittaa ja lopettaa millä tahansa lauseella.

Lähde: Kohtaamisia, MLL:n koulurauha-aineisto 2001.

Taitoalueet

Johtamistaito

Johtajan tehtävät

Johtaja miettii etukäteen tarinaan hyvän, omalle ryhmälleen sopivan alun. Hän auttaa tarpojia tarvittaessa kehittelemään tarinalle jatkoa. Kun tarina on loppu, johdattelee johtaja seuraavien kysymysten avulla tarpojia miettimään tarinan onnistumista: Muodostuiko ketjutarinasta juonellista tarinaa? Mitkä asiat vaikuttivat tarinan kulkuun? Oliko tarinassa taitekohta, joka muutti juonen täysin? Syvemmin analysoitaessa vartio voi pohtia, millaiset lauseet tarjosivat parhaan selityksen. Keksittiinkö selityksiä vain kevyesti vai pyrkikö joku todella paneutumaan tarinaan?

Kasvatustavoitteet

Toisten kunnioittaminen,

Pakollinen

0

Ryhmäkoko

Pentueessa tai vartiossa,

Paikka

Kolo,

Kesto

15min,

Aktiviteetin yläkäsite