Esiintyminen

Vaeltaja ylittää itsensä kokeilemalla esiintymistä itselleen haastavalla tavalla. Hän tunnistaa omia jännittämisreaktioitaan ja keinoja päästä niistä yli tai toimia niistä huolimatta. Vaeltaja ymmärtää, että jännittävistäkin tilanteista voi oppia paljon.

Vaeltaja etsii uudenlaisen mahdollisuuden esiintyä ryhmän edessä ja valmistelee esityksen. Hän käy läpi jännitysreaktioita ja kokeilee jännityksen laukaisukeinoja ennen esiintymistään. Hän esiintyy ryhmälle ja käy esiintymisen jälkeen tunteitaan lävitse.

Taitoalueet

Itsensä johtamisen taidot, Luovuus, Rohkeus,

Johtamistaito

Itsensä johtamisen taidot, Organisointitaidot, Vuorovaikutustaidot,

Johtajan tehtävät

Vartionjohtaja ottaa selvää tarjolla olevista mahdollisuuksista ja kannustaa vartion muita jäseniä ylittämään omat rajansa. Luotsi auttaa vaeltajaa löytämään hänelle sopivan haastavan esiintymistavan ja -paikan mahdollistaen samalla esiintymisvarmuutensa. Luotsi käy vaeltajan kanssa läpi jännitysreaktioita ja esiintymisen jälkeen purkaa sen herättämiä tunteita.

Kasvatustavoitteet

Osaaminen ja ongelmanratkaisu,

Pakollinen

0

Ryhmäkoko

Pentueessa tai vartiossa,

Paikka

Kämpällä, Kololla, Kotona, Metsässä, Ulkona, Vierailukohteessa,

Kesto

pitkäkestoinen,

Aktiviteetin yläkäsite