Taakan keventäminen

Kirjoitamme paperille mieltämme painavia asioita. Vartionjohtaja jakaa jokaiselle kolme paperilappua ja kynät. Jokainen meistä kirjoittaa lapuille mieltä painavan asian, pelon tai murheen. Hävitämme laput joko polttamalla, upottamalla veteen tai repimällä pieniksi paloiksi tuuleen hiljaisuudessa.  

Lopuksi hiljennymme hetkeksi yhdessä. Vartionjohtaja lukee voimauttavan tekstin/ tekstejä ja/tai rukouksen ja tilaisuus päättyy sisaruspiiriin.  

Vinkiksi muutama erilainen hiljentymisteksti: 

 

Kelttiläinen rukousteksti:  

Jumala, sinä muutat suruni iloksi. Kasteessa ristinmerkkinä piirsit minuun sanasi: Sinä olet minun. En koskaan hylkää sinua. 

 

Raamatusta Jesajan kirjasta:  

Näin sanoo Herra, joka sinut loi, Jaakob, joka sinut muovasi, Israel: – Älä pelkää. Minä olen lunastanut sinut. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun. Kun kuljet vesien halki, minä olen sinun kanssasi, kun virtojen poikki, ne eivät tempaa sinua mukaansa, kun astut tulen lävitse, sinä et pala eikä liekki sinua polta. (Jes 43: 1-2) 

 

Ote Eino Leinon runosta Hymyilevä Apollo: 

Kuka tietävi, mistä me tulemme 

ja missä on matkamme määrä? 

Hyvä että me sitäkin tutkimme. 

Ei tutkimus ole väärä. 

Mut yhden me tiedämme varmaan vaan: 

Me olemme kerran nyt päällä maan 

ja täällä meidän on eläminen, 

miten taidamme parhaiten. 

 

Me olemme kaikki nyt laivalla 

ja kynnämme suurta merta. 

Me synnytettiin vaivalla 

ja vaivalla kuolemme kerta. 

Mut se, mikä siinä on välillä, 

se olkohon lämpöä, lempeä! 

Kas, tuiskussa yhteen kun yhtyvi kaks, 

käy kulkukin helpommaks. 

 

Mut emmehän tuiskussa kuljekaan, 

kun oikein me aattelemme. 

Vaikk’ elämme kaikki me päällä maan, 

niin maassa tok’ kiini emme. 

Tääll’ onhan niin paljon muutakin 

kuin multaa, on kaunista, kultaakin, 

kun oikein, oikein me etsimme vaan. 

Niin kaunis, kaunis on maa. 

 

Taitoalueet

Johtamistaito

Johtajan tehtävät

Kasvatustavoitteet

Pakollinen

0

Ryhmäkoko

Pentueessa tai vartiossa,

Paikka

Kesto

15-30,

Aktiviteetin yläkäsite

paussi