Kun bestis alkaa seurustella

Tarpoja miettii omaa suhdetta ystäviinsä ja seurusteluun.

Tarpojat näyttelevät tilanteen, jossa seurustelu ja ystävyys ovat koetuksella. Tarpojat arpovat roolit ja esittävät noin viiden minuutin näytelmän. Puolet tarpojista on tarkkailijoita, jotka näytelmän jälkeen kertovat, miten roolihenkilöiden heidän mielestään olisi pitänyt toimia. Näytelmän runko voi olla esimerkiksi seuraava:

Leena on alkanut seurustella Pekan kanssa. Leenan paras kaveri Liisa tuntee jäävänsä ulkopuoliseksi. Hän tuntee myös itsensä yksinäiseksi ja miettii, pitäisikö hänenkin ruveta seurustelemaan Pekan kaverin Lassen kanssa, joka on kiinnostunut Liisasta. Leenan toinen hyvä ystävä Minna taas ei pidä Pekasta ja yrittää saada Leenan lopettamaan seurustelun mustamaalaamalla Pekkaa Leenalle.

Taitoalueet

Johtamistaito

Johtajan tehtävät

Johtaja voi tarvittaessa ottaa näytelmään lisää roolihenkilöitä, esimerkiksi Leenan vanhemmat tai Pekkaan myös ihastuneen tytön. Johtaja huolehtii siitä, että näytelmän käsittelemiseen jätetään riittävästi aikaa.

Kasvatustavoitteet

Ihmissuhteet, Itsetuntemus,

Pakollinen

0

Ryhmäkoko

Pentueessa tai vartiossa,

Paikka

Kolo,

Kesto

30 min,

Aktiviteetin yläkäsite