Esittelemme Suomea

Tarpoja tutustuu Suomen kulttuuriin niin hyvin, että osaa kertoa siitä myös muille.

Vartio tekee esittelyn Suomesta esimerkiksi ystävyysvartiolle ulkomaille. Esittelyyn kannattaa ottaa valokuvia, kuvata videoita tai käyttää hyväksi muuta digitaalista materiaalia.Esittely voi keskittyä myös johonkin osa-alueeseeen, esimerkiksi suomalaiseen partiotoimintaan, jokamiehenoikeuksiin, luontoon tai musiikkiin.

Taitoalueet

Johtamistaito

Johtajan tehtävät

Luotsi auttaa tarvittaessa esimerkiksi esittelykohteiden valinnassa ja apuvälineiden hankkimisessa.

Kasvatustavoitteet

Pakollinen

0

Ryhmäkoko

Paikka

Kolo, Retki, Ulkona, Muu,

Kesto

monta kokousta,

Aktiviteetin yläkäsite