Ennakkoluuloja näytellen

Tarpoja ymmärtää, että ennakkoluulot vaikuttavat käyttäytymiseemme.

Tarpojat esittävät yksin tai pienissä ryhmissä lyhyitä näytelmiä. Ennen näytelmän aloittamista johtaja on kertonut näytelmän toiselle osapuolelle jonkin ominaisuuden toisesta osapuolesta.

Aihe-esimerkkejä:

– Hän on vakooja.

– Hän haisee.

– Hän yrittää iskeä kaverisi.

– Hän kohta lyö minua.

– Hän on sen bändin solisti.

– Hän on köyhä.

Miniatyyrinäytelmä on kahdelle tai kolmelle henkilölle kirjoitettu näytelmä, jossa on 6 – 10 repliikkiä, jotka on helppo oppia ulkoa.

Esimerkiksi:

A: Moi!

B: Kato, terve.

A: Mistäs tuut?

B: Koulusta, entä ite?

A: Mitä koulussa?

B: Sitä samaa.

A: Niinpä. No moi, pitää mennä.

B: Moi.

Lähde: Helminen Jussi: Näyttämölle, ilmaisutaidon harjoituskirja, WSOY, 1989

Taitoalueet

Johtamistaito

Johtajan tehtävät

Johtaja antaa näyttelijöille ennakkoluuloja vastanäyttelijästä. Tarkoituksena on, ettei toinen vastanäyttelijä tiedä toisen ennakkoluuloa aiheuttavaa ominaisuutta ennalta. Kun näytelmät ovat ohi, ne puretaan johtajan johdolla. Johtaja ohjaa tarpojia huomaamaan, miten ennakkokäsitykset vaikuttavat kanssakäymisessä.

Kasvatustavoitteet

Toisten kunnioittaminen,

Pakollinen

0

Ryhmäkoko

Pentueessa tai vartiossa,

Paikka

Retki, Kolo,

Kesto

15min,

Aktiviteetin yläkäsite