Toteutusvinkki 3

Partiomatkan erottaa normaalista ulkoämaanreissusta auttaminen ja palvelu. Tutustumme kiinnostuksen kohteena olevan maan kulttuuriin, tapoihin ja ongelmiin ja mietimme sitä kautta sopivaa, vähintään 1-2 päivää kestävää palvelutehtävää. Palvelutehtävä kannattaa sopia yhteistyössä paikallisten partiolaisten kanssa ja sen on hyvä liittyä valittuun teemaan. Valitsemme tehtävän, joka hyödyttää paikallista yhteisöä ja tuottaa iloa sekä toisille että meille. Jos teemamme on esimerkiksi kulttuuri, voimme käydä tutustumassa paikalliseen päiväkotiin tai kouluun ja esitellä Suomea taiteen ja musiikin avulla. Suomen Partiolaisilla on myös erityisiä kumppanuushankkeita muutamien partiojärjestöjen kanssa, niistä löytyy lisätietoa SPn nettisivuilta.