Toteutusvinkki 3

Hyödynnän mahdollista terveysalan koulutustani ja jaan osaamistani muille.Pidän esimerkiksi vartiokavereillenni koulutusillan sellaisista ensiavun antoon liittyvistä asioista, kuten rytmihäiriön ensiavusta, joista myös siviilille voi olla hyötyä ja joita kaverinin eivät välttämättä ole oppineet esimerkiksi ensiapukursseilta.