Siirtymävaellus

Siirtymävaellus: Siirtymävaelluksen voi toteuttaa yhdessä lippukunnan tarpojien kanssa, tai sitten omalla seikkailijajoukkueella. Ihanteellisin ympäristö on esimerkiksi laavuretki kevään päätteeksi, tai sitten lippukunnan kesäleirin yhteydessä.
Tarpojien rooli on toimia vaellusryhmissä ryhmänvetäjinä, eli tämä siirtymävaellus toimii heille myös johtamisharjoitteena. Reitti pitää olla riit
tävän selkeä ja tarpojilla olla riittävät suunnistustaidot, tietysti voidaan
käyttää myös jotain merkittyä reittiä, jossa on riittävän tiuhaan merkinnät.
Siirtymävaellus voi kestää päivän tai olla yhden yön retki. Siirtymävaelluksen aikana seikkailijat tutustuvat rasteilla tarpojaohjelmaan sekä tekevät esimerkiksi erilaisia partiotaitokisoista tuttuja tehtäviä eri aihepiireistä. Tärkeisntä vaelluksella on tutustua tulevaan tarpojavartioon ja opetella toimimaan siinä.