Toteutusvinkki 2

Seikkailijat valmistavat trangialla kiinalaista ruokaa.
Noin kolmen hengen annokseen tarvitaan
250 g riisinuudeleita
200 g porkkanaa
1 sipuli
muutama herkkusieni
200 g muita wokkiin sopivia kasviksia (esim. kaalia, kesäkurpitsaa tms.)
75 ml soijakastiketta
tilkka öljyä
2 dl vettä
3 rkl perunajauhoa

Koska kyseinen ruoka kypsyy nopeasti, kannattaa kaikki valmistelut tehdä ennen varsinaisen kypsentämisen aloittamista. Kaikki kasvikset pilkotaan ja silputaan. Kun kasvikset on pitkottu, nuudelit keitetään ohjeen mukaan ja vesi valutetaan pois. Kypsien nuudelien sekaan kannattaa laittaa pieni tilkka öljyä, etteivät ne jähmety köntiksi. Nuudelikattila laitetaan kansi päällä sivuun odottamaan.
Seuraavaksi valmistetaan kastike. Sipulia kuullotetaan öljyssä kattilan pohjalla, jonka jälkeen lisätään porkkanat ja muut kasvikset sekaan. Kasvisten annetaan kypsyä hetken aikaa. Tämän jälkeen lisätään soijakastike mukaan.
3 ruokalusikallista perunajauhoja sekoitetaan pariin desilitraan vettä. Kun kasvikset ovat halutun kypsyisiä, kaadetaan suurus pienissä erissä ohuena nauhana kastikkeen sekaan ja sekoitetaan. Jos kastikkseesta tulee liian paksua, lisätään vettä ja sekoitetan hyvin. Annos syödään pikimmiten, vaikkapa syömäpuikkoja käyttäen.