Toteutusvinkki 2

Tarkoituksena on harjoitella runsaasti vuotavan haavan tyrehdyttämistä painesiteellä. Partiossa tällainen haava syntyy todennäköisimmin puukolla tai kirveellä. Verenvuoto voi näyttää pelottavalta, mutta silti pitää uskaltaa auttaa.

Verenvuoto voi olla sisäinen tai ulkoinen. Se on joko hiussuoni-, laskimo- tai valtimovuotoa. Hiussuonivuoto lakkaa yleensä itsestään. Laskimohaavan vuoto on tasaista, joskin toisinaan myös runsasta. Iso laskimohaava sidotaan painesiteellä. Valtimovuodossa veri pulppuaa sydämen sykkeen tahdissa ja se vaatii kiireellistä ensiapua. Sokki uhkaa isojen haavojen ja runsaan verenvuodon yhteydessä. Potilas tuntee huimausta, on kalpea ja kylmänhikinen, pulssi on heikko ja nopea. Sokkipotilas asetetaan makuuasentoon jalat koholle ja hänet peitellään lämpimästi. Potilasta rauhoitellaan ja turhaa liikuttamista vältetään. Hänen olonsa tehdään mahdollisimman kivuttomaksi ja mukavaksi.

– Soitetaan hätänumeroon 112, jos tilanne näyttää vakavalta.

– Ohjataan loukkaantunut makuulle maahan.

– Kohotetaan loukkaantunut raaja sydämen tason yläpuolelle ja painetaan voimakkaasti haavan reunoja yhteen. Jos mahdollista, suojataan itseää suojakäsineillä tai pannaan haavalle jokin vaate tai muu vastaava.

– Sidotaan vuotokohta. Auttajan etsiessä sidetarpeita potilas voi itse painaa haavaa, jos hän on tajuissaan.

– Painesiteen voi valmistaa siderullista ja taitoksista tai tilapäisvälineistä. On myös olemassa valmiita painesiteitä eli ensisiteitä. Valmiinkin ensisiteen käyttöä pitää harjoitella.

– Asetetaan haavan päälle suojaksi jotain imukykyistä materiaalia, kuten taiteltu partiohuivi tai kasa sidetaitoksia.

– Asetetaan suojasiteen päälle painoksi mitä käsillä on, kuten 1 – 2 siderullaa, tiukaksi rullatut sukat tai lapanen.

– Sidotaan paino ja suojaside tukevaksi paketiksi joustositeellä, kolmioliinalla tai partiohuivilla. Valmis paineside ei saa kiristää.